Genießen Sie diesen Titel jetzt und Millionen mehr, in einer kostenlosen Testversion

Nur $9.99/Monat nach der Testversion. Jederzeit kündbar.

Antoinette Teatteria ja jalanjälkiä: Lapsus mentis

Antoinette Teatteria ja jalanjälkiä: Lapsus mentis

Vorschau lesen

Antoinette Teatteria ja jalanjälkiä: Lapsus mentis

Länge:
127 Seiten
1 Stunde
Herausgeber:
Freigegeben:
Aug 18, 2016
ISBN:
9789523305755
Format:
Buch

Beschreibung

Antoinette Teatteria ja jalanjälkiä on osittain tositapahtumiin perustuva kaunokirjallisuus. Tarina on historiallinen rakkaus romaani joka kertoo yksinkertaisesta ja pitkästä loputtomasta rakkaussuhteesta. Kirja on kirjoitettu Teatteri käsikirjoitusmuodossa Lope de Vegan Teatro kirjaan inspiraationa. Antoinette perustuu kirjailijan oikeaan isoiso-äidin siskoon Toini-täti joku on nykyään yli 100 vuotias.
Herausgeber:
Freigegeben:
Aug 18, 2016
ISBN:
9789523305755
Format:
Buch

Über den Autor

Fia Valverde, syntynyt Helsingissä on kirjoittanut jo novellin Suzanne en la Favela, julkaisija Blurb, v2015. Antoinette on sarjan toinen kirja ja sarjaa seuraa Eva novelli.


Buchvorschau

Antoinette Teatteria ja jalanjälkiä - Fia Valverde

Sisällysluettelo

ANTOINETTE TEATTERIA JA JALANJÄLKIÄ

ENSIMMÄINEN LUKU

TOINEN LUKU

KOLMAS LUKU

NELJÄS LUKU

VIIDES LUKU

KUUDES LUKU

SEITSEMÄS LUKU

KAHDEKSAS LUKU

YHDEKSÄS LUKU

KYMMENES LUKU

YHDESTOISTA LUKU

KAHDESTOISTA LUKU

KOLMASTOISTA LUKU

NELJÄSTOISTA LUKU

VIIMEINEN LUKU

Valmistusmerkinnät

ANTOINETTE TEATTERIA JA JALANJÄLKIÄ

                       Lapsus  Mentis            

Fia Valverde

                                                                        VANHOILLE

Te seisotte keskellä keväimen

Kuin kaislikko mennehen kesäinen

Joka lahden rannasta säilyi

Yli talven ja tuiskujen

Se myöskin on nauttinut nuoruuttaan

Ja kevään nähnyt on loistossaan

Kun päivässä aallot päilyi

Ja tuuloset tuoksui vaan

Niin lietona lehtojen helke soi

Niin vienoja viestejä tuuloset toi

Ja perhonen silkkisiipi

Yli kaislojen karkeloi

Mut joitui syksy ja synkät säät

Sai kylmät ilmat ja tuulispäät

Ja halla se maahan hiipi

Tuli pakkaset, tuiskut ja jäät

Yli talven kaislat ne murheissaan

Lumipäivisinä rannalla seisoi vaan

Ja kun vinkui talvinen tuuli

He kuiskivat muistojaan

Ja muistivat aikoja nuoruuden

Noit´aikoja toivojen, riemujen

Ja ijäksi kuollehen luuli

He luonnosta keväimen

Kevät taasen tuoksuja, toivoja toi

Taas lintujen lauluja lehdot soi

Taas lahdella sotkat soutaa

Ja perhoset karkeloi

Mut rannan kalpeat kaislat vaan

Ne hiljaa huojuvat huolissaan

Ja miettivät, miksihän joutaa

Koko luonto nyt riemuissaan

Nää aallot outoja heille on

Tään tuulosen kuiske tuntematon

Ja kumma on kukkien tuoksu

Ja helkkinä haaviston

Ei uutta se oo, on vanhaa vain

Mut vanhaa, mikä on uutta ain

Kuin vierivän virran juoksu

Ohi rantojen viljavain!

Tää laulu on laulua keväimen

Tää aalto on aaltoja nuoruuden

Joka ulapan tuulissa nousi

Ja nyt vyöryvi lahtehen!

Ken ei sitä ymmärrä onneton on,

Sen murtava hyöky on aallokon,

Sen ampuva ajan on jousi,

Se kuoleman kulkija on!

Te seisotte keskellä keväimen

Kuin kaislikko mennehen kesäinen,

Joka lahden rannassa säilyi

Yli talven ja tuiskujen.

Eino Leino, Laulun lapsi

ENSIMMÄINEN LUKU

ENSIMMÄINEN LUKU

KOHTAUS I          

TOINI -En mie tiiä nyt mitäs me tehhään Otto?

OTTO -Miten niin kulta?

TOINI -No kun sie et pysty nyt tehä enää yhtään mittään, ethän sie ees nääe kunnolla miuta ennää

OTTO –Kulta kyllähän mie siut nään, kaunis vaalea kiharahiuksinen Toini niin kuin aina ennenkin, kuka muu sie oisit?

TOINI -Voi Otto, mie niin halluaisin et sie oisit niin kuin ennen kuin olit se hurmuri hiihtäjä Haukiputtaalta.

OTTO -Oonhan mie viel sama hiihtäjä, voitinhan mie kolme mitalii, muistatko kun oltiin siel eteläpohjanmaalla?, Missä se oli?

TOINI -En mie mittään muista, muuta kun olit niin komea, tummatukkainen suomipoika, hän sanoo ja nauraa silmät loiskien

OTTO -Minäkö kommee? Noh, olinhan mie pikkuisen, olihan niitä kauniita tyttöjä aina perässä

TOINI -Niin aina miun piti luuta kämmeneessä niitä kauniita tyttöjä hätistää niin kuin hyttysiä laudalla

Juoksin heiän perää, -Äläkäähön tytöt miun miestä seuratko, se on miun, kattokaas sormusta miun kädessä, näytin aina sormusta ja tytöt laitto väärää naamaa ja mussutti jottain keskennään, ja sit läheti mennöön metsien keskel kauas poies.

OTTO -Mitä sie sanoit kulta?

TOINI -Että olit niin kommee, ja oot vielääkin vaikka siulla on harmaat hiukset mutta siulla on noi ihanat hymy kuopat niin kuin ennenkin

                       (Otto nauraa iloitsen ja halaa Toinia)

OTTO -Mieku rakastan siuta aina ja aina ja ainiaaksi

TOINI-Niin miekin Otto, voiku tää aika ei mennis mihkään…, voi kun vielä pystyttäis mennä Haukiputtaalle, järven rannalle ja mie voisin laittaa mustan kauniin uimapuvun, sie voisit laittaa siun uimahousut ja voitais katella lummekukkia

OTTO -Lummekukkia! Voi kun ne olivat kauniita ne lummekukat siellä Haukiputaalla. Vihreeitä auringonvivahteisia ja ne makkaili siinä järvellä ystävien kanssa niin kuin ei mittään tapahtuisi ikinä. Ei mittään muuta kuin ihana rauha ja järven veden humina. Oli ne lummenkukat Toini niin kauniita niin kuin siekin, aina niin kaunis.

Siun kiharat vaaleat hiukset olkapäille, voi kun olit niin kaunis siinä mustassa pikku uimapuvussa ensi kertaa kuin näin siut, säteilit auringon valoissa kuin keltain hymyilevä auringonkukka levien keskellä. Mie kuin niin tykkäsin siusta mutta olit vielä niin nuori. Mie taisin olla kahdeksantoista, sie olit silloin vasta neljäätoista ja niin nainen ja niin nuori. Voi kuin Mie tykkäsin siusta silloin ja nyt vielä tykkään, en voi muuta sannoa.

TOINI -Otto kulta mie rakastan siuta aina, mie niin rakastan siuta aina, mie rakastin siuta silloin, mutta silloin olin niin nuori, kyllä.

Mie siut näin, siellä kun oltiin järven rannalla, tyttöjen kanssa, kyllä miun ystävä Sanni näki siut, sanoi

 -Voi katos Toini tuota kommeeta poikaa tuolla veneen vieressä, kato tuo kellertävä vene mikä on vähää kuluneen ja vanhan näkoinen, kato Toini tuo komee tummahiuksinen nuori mies. Se on pitkä, varmaan melkein metri kahdeksankymmentä, ei tuommoisen pituisii täällä oo muita, pakkohan siun on nähhä tuo, siun pittää laittaa korkeet korkokengät jos tuon poitsun kaa lähhet tansseille, mitäs sie teet jos tuo pyytää siut tansseille?

-No enhän mie mihinkään pysty lähtee sanoin, ei isä miuta päästä mihinkään, ei tansseihin ei juomaan mehua, ei mittään…

Sitten sie yhtääkkii ilmestyit meidän lähelle, mie olin melkein pyörtyä ja sannoit: -Mitäs kulta kutri lähhetkö miun kaa kattoo uutta elokuvaa?

Ja mie sannoin: mihinkäs pittäis mennä, en mie mihkään työväentalloon pääse, ei isä miulle luppaa anna vaikka itse haluassin mennä, ja en mie mihkään tuntemattomienkaan kaa mee. Ja sit sie sannoit: -Äläs tyttö nyt, mehän mennään Helsinkiin, Maximiin katsomaan uutta elokuvaa miun veljen kyydillä, hän mennee sinne työhaastattelluun ja mehän voitaisiin mennä sammaa matkaa hänen kanssaan, kyllä myö takkaisinkin päestään. Sie puhhuit siitä elokuvasta, mikäs se olikaan? Aatamin puvussa ja vähän Eevankin, se oli ensimmäinen äänielokuva suomessa.  Selitit sitä miulle ja mie olin ihan ihmetyksissäni ja mietiskelin puhuitko sie vaan tarinoita.

OTTO -Kyllä sie olit sit kaunis, olin niin tohkeissa, siulla oli niin kaunis leninki semmoinen keltainen ja valkoisia kukkasia täynna, niin heilui hame siun päällä, oisin halunnut siuta silloin jo suudella.  Mie tiesin et siusta tulee viel miun vaimo, kyllä mie tiesin. Vaikka sit tapahtuikin kaikkea, mutta kyllä mie tiesin.

TOINI -Kyllä sie olit sit kommee Otto, mie niin punastuin ja en tiennyt mitä muuta sannoa. Sit Sanni otti miun kädestä ja sanoi -Mennään vähän virvoittelee tuol järvellä, tullaa koht takkas.

Mie en nähnyt siuta uuestaan kun tultiin veestä poies. Mihin sie sit kattoisit? Seuraavan kerran kun nähtiin, oli jo kaksi viikkoa mennyt. Ja sit siulla oli mukana rannalla se tummahiuksinen heila, mie olin ihhan kippee, miten siulla oli toinen heila? et sit viennyy miuta katsomaan elokuvia, et sit mihinkään miuta vienyt. Mites sitten kehtasit tuoa sen tytön sinne rannalle? mieku olin siuta odottamassa!

OTTO -No eihän se heila ollut kukkaan, tyhmä tyttö, en mie hänestä pitänyt, hän oli miun siskon kaveri ja sisko sannoi et häen kaveri tykkää miusta ja haluaa et lähen juomaan mehhuu. Sit mie lähdin. Olinhan mie nuori poikamies silloin vielä. Kommee poikamies, melkein metri kahdeksankymmentä pitkä. Kaikki tytöt halusivat lähtee miun kaa ulos juomaan mehhuu.

Mie muistan kun mie laitoin ne vihreät kangastossut ja valkoiset shortsit ja paian ja valkoisen hatun. Oltiin menossa kattoo venneitä mutta, sit mie päätin lähtee järven rannalle. Mie muistin siut ja siun ihanan lempeän naurun ja siun ihanat lempeät siniset silmät ja siun ihana lempeä äänen sävvy ja sie kun olit niin ihana.

Mie niin tykästyin siusta jo silloin. Sinikka oli sit tää miun heila ja hän tuli päivällä miun kottii hakee miuta, ei miun tarvinnut hänen luokse mennä, en mie hänestä tykännyt ja hän tiesi jo missä miun koti oli kun hänhän oli miun siskon Meerin paras ystävä. Meeri ootti olohuoneessa kun mie laitoin uimahousut jalkaan, ja kysyi -Mihis oot menossa Otto? -Vietkö sie Sinikkan tansseihin illalla? -Meettekö työ mehhua juomaan puistolle?

Ja mie katsoin häntä ihan tyrmistyneenä, ei myö mihkään puistoon mennä, sanoin, myö mennään järvelle, ja Meeri katsoi miuta taas ihan ihmeessään ja sannoi -mutta ethän sie sanonut Sinikalle että meette järvelle, eihän hänellä ole uimapukua ees mukana; mie en piitannut yhtään, mie vaan katsoin Meeria ja

Sie haben das Ende dieser Vorschau erreicht. Registrieren Sie sich, um mehr zu lesen!
Seite 1 von 1

Rezensionen

Was die anderen über Antoinette Teatteria ja jalanjälkiä denken

0
0 Bewertungen / 0 Rezensionen
Wie hat es Ihnen gefallen?
Bewertung: 0 von 5 Sternen

Leser-Rezensionen