Murhatalo: Osa 3

www.egmont.com

Hamptons 2010

Häntä palelee, vaikka aurinko porottaa rantakahvilan yllä, lämpötila on yli kolmessakymmenessä.

Hänellä on kusihätä, vaikka hän kävi vessassa vasta kaksikymmentä minuuttia aikaisemmin.

Vatsan murina kuulostaa ruosteisilta rattailta, vaikka hän söi juuri.

Hän näkee tytön aurinkolasiensa takaa, tämä paistattelee päivää kirkkaassa auringonvalossa, ruskettuneena, hoikkana, rinkka selässä, valkoisessa hihattomassa topissa ja farkkushortseissa, aurinkolasit kellanvalkoisilla hiuksilla, ja ottaa itsestään kuvan älypuhelimellaan niin, että Atlantti jää taustalle.

Hän tarkkailee tyttöä. Hän tarkkaili tätä, kun tämä aterioi siinä samaisessa kahvilassa – kasviksia ja hummusta, lasillinen chardonnayta – tekstaili älypuhelimellaan ja kertoi tarjoilijalle, mitä kesällä teki, ja sai tältä suosituksen hyvästä rannasta, jolle majoittua yöksi. Tyttö ja tarjoilija juttelivat vähän aikaa musiikistakin – tyttö pitää nykypopista, mutta vielä enemmän klassisesta, lähinnä sellomusiikista, tietenkin Yo-Yo Masta ja du Préstä, mutta myös uudemmista, kuten Alisa Weilersteinistä, kuka se sitten onkin.

Hän pitää Alisa-nimestä. Olisi siistiä, jos olisi Alisa-niminen tyttöystävä.

Hän kirjoitti muistiin kaiken, mitä tyttö sanoi. Rannan, missä tyttö aikoo yöpyä, musiikkimieltymykset. Ja myös tämän: Sally. Tyttö kertoi tarjoilijalle olevansa Sally.

Ei ihan yhtä jännittävä nimi kuin Alisa.

Hän ottaa tarjoilijan jättämän laskun ja huomaa kätensä vapinan. Hän on pureskellut kyntensä miltei vereslihalle asti. Hänen ei pitäisi pureskella kynsiään. Hän tietää sen. Äiti sanoisi, että se saa hänet näyttämään epäkultivoituneelta.

Mutta hänessä on paljon… kultivoituneisuutta. Onko se oikea sana? Hän tarkistaa sen myöhemmin.

Hän tuntee rakossaan kasvavan paineen, pettämäisillään olevan padon.

Sally poistuu juuri rannalta, kävelee asvaltoidulle pysäköintialueelle, puristaa rinkkansa olkahihnoja. Sallyn säärien lihakset jännittyvät kauniisti. Käsivarretkin ovat lihaksikkaat – pitkiä, hoikkia lihaksia.

Hän pitää silti eniten rinkasta. Se tarkoittaa, että Sally on läpikulkumatkalla. Ei paikallinen. Yksinolija.

Ei ystävää tai puolisoa tai rakastettua odottamassa tätä kotiin illalla.

Holden on fiksu. Ei ehkä kirjaviisas. Ei hän silti tyhmäkään ole. Lisäksi hän tuntee historiansa hyvin:

Tomppeli, kuka tahansa tomppeli käy, ja mieluiten vielä muukalainen;

Kammiooni on tervetullut kuka tahansa, ketä ei kaivata.

Hän kävelee moottoripyöränsä luokse, panee kypärän päähän, mutta jättää visiirin ylös. Nousee moottoripyörän selkään. Vilkaisee Sallya tämän kävellessä ohi. Nyökkää tälle.

Liian hermostunut kuitenkin puhuakseen Sallylle. Ehkä niin on parempikin. Hänen äänensä saattaisi väristä. Hän on edelleen hermostunut. Hieman ruosteessa.

Hän ajaa tiehensä, antaa ajan kulua, aurinko katoaa länteen värien purkauksena.

Hän menee Ocean Drive 7:ään oman sisäänkäyntinsä kautta, vain hänelle tarkoitetun kautta. Saman, jota hän käytti Annien ja Deden majaillessa talossa. Saman, jota hän käyttää nukkuessaan talossa yksin, kuten hän tekee aika ajoin.

Sehän on sentään hänen talonsa. Vaikkei kukaan muu tiedäkään sitä.

Päästyään sisälle, kellariin, hän pudottaa Hupilaukkunsa lattialle ja ryhtyy töihin. Hän levittää pressun, testaa kattoon kiinnitettyjä ketjuja, lukitsee ja avaa käsiraudat.

Hän herkuttelee tänä iltana ankalla ja fasaanilla, rypäleillä ja juustolla. Sitten hän etsii Sally-nimisen työn ja tuo tämän kammioon.

Sally Pfiester ojentaa jalkansa upottavalla hiekalla ja nojaa päätään pehmeään rinkkaan, vesi lyö rantaan vain kolmen metrin päässä. Hän katsoo lilaa taivasta ja huokaa tyytyväisenä. Juuri tätä hän tarvitsi tänä kesänä. Hän oli ollut kaksi vuotta sielun tappavissa toimistotöissä ja hyväksynyt kosinnan, jota ei olisi pitänyt hyväksyä. Hän oli ollut vähällä päätyä tielle, jolta ei olisi ollut paluuta. Olihan kaveri ihan mukava, ja tällä oli mahtava hymy, hyvä huumorintaju, mutta tämä ei sytyttänyt liekkiä hänen sisällään.

Eikö elämän pitänyt olla jännittävää? Eikö työtään pitänyt rakastaa, eikä vain sietää? Eikö mieheen pitänyt sitoutua, koska tämä sai sydämen väräjämään, eikä siksi, että oli aika, tai koska halusi lapsia tai koska mies olisi hyvä perheenhuoltaja?

Tietenkin. Kyllä kaikkiin. Nyt se tuntuu niin selvältä. Ei tuntunut silloin, kun hän oli urautunut, aivan kuin hamsteri juoksupyörässä. Kaikki oli kuitenkin näyttäytynyt hänelle niin selvästi sen jälkeen, kun hän oli avannut silmänsä ja purkanut kihlauksensa, jättänyt paskaduuninsa, nostanut säästönsä matkustellakseen vuoden. Hän haluaa tutkia maailmaa. Hän haluaa tavata ihmisiä ja kokea uusia asioita. Hän haluaa miehen, joka on seikkailunhaluinen, ei tuomitseva, ei materialistinen. Hän haluaa